Haetaan toiminnanjohtajaa

Opiskelijan Tampere ry hakee toiminnanjohtajaa nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin. Opiskelijan Tampere ry on tamperelaisten opiskelija- ja ylioppilaskuntien sekä Tampereen kauppakamarin perustama yhteisö. Toiminta-ajatuksemme on tarjota palveluita tamperelaisille opiskelija- ja ylioppilaskunnille sekä tuoda palveluiden kautta hyötyä jäsenjärjestöjemme jäsenille eli  opiskelijoille. Opiskelijan Tampere ry:n jäseniä ovat Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta sekä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat mm. yhdistyksen juoksevien asioiden hoito, yhteydenpito tilitoimistoon, yhdistyksen taloudesta vastaaminen,  yhdistyksen hallituksen kokousten esityslistojen valmistelu yhdessä puheenjohtajan kanssa, mahdollisesti palkattavien projektisihteerien esimiehenä toimiminen, etujen myynnin seuraaminen ja edistäminen yhdessä sopimuskumppanin kanssa sekä yleinen yhdistyksen toiminnan kehittäminen jäsenjärjestöjen ohjauksella.

Palkka on 900,00 euroa kuussa ja laskennallinen työaika 16 tuntia/viikko.

Vapaamuotoiset hakemukset tulee lähettää viimeistään 16.11.2011 sähköisesti
osoitteeseen: toiminnanjohtaja@opiskelijantampere.fi

Haastattelut järjestetään 21.11.2011 alkaen, perehdytys järjestetään joulukuussa
2011 ja työsuhde alkaa 2.1.2012.

Lisätietoja:

Jouni Markkanen
hallituksen puheenjohtaja 
+358 40 5429514
jouni.markkanen@opiskelijantampere.fi

Mikael Wänskä
toiminnanjohtaja
+358 50 466 1255
toiminnanjohtaja@opiskelijantampere.fi